tiistai 26. huhtikuuta 2016

SM viikonloppu


Tässä "my weekend" tyyppinen, ehkä vähän sekava videopostaus mun tähän astisen elämän siisteimmästä viikonlopusta.  Lauantaina 23.4 lähdettiin siis koiso porukalla helsinkiin, yövyttiin asuntohotellissa ja sunnuntaina suunnattiin sm-kisoihin.

Olisin kiitollinen palautteesta, oliko video katsomisen arvoinen ja haluutteko näitä tän tyyppisiä videoita lisää? Tää oli aika iso askel multa, en ole nimittäin ikinä ennen MuruMilla - kanavalle tällästä pälätys videota julkaissut :DD 


Koko reissu oli sairaan mukava, ainoat hetket jolloin mietin miksi tulin mukaan, oli nukkumis aika, sillä ei tän jengin kanssa vaan voi nukkua hyvin.xD Lauantaina kadunvaltauksessa flunssani vähän paheni ja aamulla ei meinannut lähteä ääntä, mutta kyllä selvisin vielä ihan hyvin. 



Ei vitsi että kisoissa jännitti ennen koulu mestistä!! Aika moni mua ennen unohti radan ja paineet vain kasvoi. Sitten kuitenkin kun lähdin radalle, niin ekalla askeleella jännitys jopieneni. Muistan vain että en oikein ajatellut mitään suoritusta tehdessä :D Ohjelma oli hyvin takaraivoon nakutettu ja lopulta sijoituin viidenneksi. Olen todella ylpeä Simpasta, raskas suokki puokkien seassa ja vielä sijoittuu suomen viidenneksi parhaaksi :D On se vaan hieno poika ja lomansa ansainnut.


Prosenteiksi tuli 68.39%. Saatiin ruusukkeen ja arvostelu lapun lisäksi myös kivat nylon ohjat. :) Ostin myyntipöydistä ainoastaan vihreät matkaratsastus suitset, jotka tulee varmaan yhteiseen käyttöön heppojen kesken.


Nyt on jo sm darrasta melkein toivuttu, pohkeet kyllä huutaa hoosiannaa vieläkin, sillä unohdin venytellä radan jälkeen hyvin :D Mutta eiköhän tästä selvitä.

Eipä mulla tällä kertaa muuta, moikka!

torstai 14. huhtikuuta 2016

Hepat ulkotalliin ja valkkausta

Hui kamala, mitä tämä on? Aikooko se taas "alottaa aktiivisn bloggaamisen"?

En uskalla luvata mitään, mutta koitetaan aktivoitua taas. Viime postauksen kirjoittaminen oli kerrankin kivaa, joten siitä lähti taas pieni kipinä blogin suhteen. Aattelin nyt taas joku päivä vaihtaa vähän ulkoasua, sillä tuo banneri on alkanut jo vähän tympiä.


Nyt se viimein tapahtui, koko kevään odotetuin päivä, hevoset siis muuttivat viimein ulkotalliin kelien lämmetessä. Ei vitsi tätä on jo ootettu :D Rakastan nimittäin mun söpöä pientä minitallia. Etenkin hevosten ulos vieminen ja illalla talliin sisälle vieminen on mielestäni tosi mukavaa. Nyt kun heppojakin on enää 7, niin talli on tosi kivan tilava hevosille. Nyt vielä pitäs se kauan suunniteltu remontti toteuttaa, nimittäin uudet karsinat.

Esteri ja Pertti tarhassa

Friikki

Simppa ja Eric nauttimassa aurinkoisesta päivästä tarhassa.

Eilen ja tänään pidin este valmennusta Tutille (@kht_kultatahti_original igssä). Pakko myöntää, että "opettaminen" rääkkääminen on aikas kivaa, varsinkin kun silmä alkaa jo vähän harjaantua virheille paremmin. Tutti meni eilisessä valkassa Ericillä ja vähän aikaa Kyöstillä ja tänään Sussulla.



Ensi viikolla olisikin jo sm-kisat. En olekkaan täällä blogin puolella vielä maininnut, mutta mennään koiso-porukan kanssa jo kisoja edeltävänä lauantaina helsinkiin ja yövytään siellä hotellissa. Tulee varmasti tosi super reissu kun on niin paras jengi mukana. Vähän kyllä jo jännittää, onko jo ohjelma hyvin muistissa? Kestääkö kunto? Mutta eiköhän siitä selvitä ihan hyväksytyllä suorituksella :D Aikakin toivotaan niin.

Kuvaan sm´eistä my weekend videopostauksen jonka julkaisen blogissa kahdessa osassa sm kisapostauksen yhteydessä. Eli nähdään viimeistään sillioin, moikka! :)

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kuulumisia



Pöö. Varmasti peläistytte, sillä täältä päin ei oo taas kuulunut mitään vajaaseen neljään kuukauteen. En ole kuollut, vaan laiska.. :D Tänkin postauksen innostuin väkertämään ihan extemporeen, kun oli tylsää.

Ajattelin nyt kertoa vähän keppihevos täyteisistä viime päivistäni, koska kerrankin ois kivoja kuvia postausta piristämään.

Lauantaina lähdettiin siis muutaman tiimiläisen voimin junalla kohti kouvolaa Skyhorsesin kisoihin. Olin treenannut viime päivät niin rankasti koulua, että pohkeet oli ihan umpi jumissa ja helkkarin kipeät, joten en ehtinyt oikein treenata esteitä ja kür biisinkin päätin edellisenä iltana, että sekin meni sitten ihan randomilta. :D

Valkoharjan Shakkinappula "Simppa", suokkiori

Mulla oli lopulta matkassa mukana vain Simppa (joka ei muuten ole näkynyt täällä kertaakaan, sillä se valmistui vasta vuodenvaihteen jälkeen hups), sillä ajattelin etten edes pääsisi menemään niihin luokkiin joihin olisin mennyt toisella ratsullani.


Ekana oli ristikko tyyliarvostelulla, josta tuli toinen sija muistaakseni. Sitten oli 40-50cm aikana ja tyylinä, tyylissä tulin kolmoseksi ja aikaluokassa lainasin Hipsun Hemulia ja tulin sen kanssa kolmoseksi. Yllätyin sijasta aikaluokassa, sillä yleensä oon saamarin hidas :DD Näiden jälkeen oli 60-70cm josta ei sijoitusta ja vikana esteluokkana oli 80-90cm, josta Simpalla puhdas ja hyvä rata ja kolmas sija. Ei Simppa vissiin ole kamalan paha esteheppakaan ;)

40-50cm aika Hemulilla

Sitten oli kür.. Menin radan siis täysin randomilta opettelematta yhtään mitään jaunohdinkin siinä kesken radan miten biisini menee :D Jalat oli tässä vaiheessa jo täysin kuolleet, mutta napattiin kuitenkin toinen sija.
Kyllä, olen vielä radalla, osaan vain näköjään lentää :DD

Illuminati toi onnea
Viimeisenä oli näyttelyt, joista ei tullutt Simpalle sijoitusta.
Tutin aksu voi hyvin :))


Kiitti kivoista kisoista, oli kivaa! Pohja oli hyvä ja ilmapiiri rento. Tuun mielelläni uudelleenkin. :) Kaikki kuvat kisoista c: Minä, Tutti, Timppa tai Veera

Sunnuntaina Veera tuli kotkaan pitämään valkkaa mulle ja Tutille ja siinä sivussa Timpallekkin. Valkka meni kai ihan hyvin. En ookkaan täällä vielä maininnu, mutta osallistun tänä vuonna keppihevosten sm kisojen koulumestaruuteen Simpan kanssa, siksi nyt yritän treenata kovasti.




Ensin Veera piti Tutille estevalkkaa, mutta mentiin Timpan kanssa mukaan hyppimään. Loppupelissä olin itsekkin huutamassa neuvomassa Tuttia :"D Omalta osaltani meni kai ihan hyvin.

Sitten oli kouluvalkka mulle, ja käytiin vain läpi vähän juttuja joita sm ohjelma pitää sisällään. Sanotaanko näin että vielä on tehtävää.

Tänään maanantaina Tutti tuli meille valkattavaksi. Meni aikalailla säätämiseks, mutta kai sain jotain neuvottua xD
Tutti meni Ericillä
Mutta eipä mulla muuta, palaan taas kirjoittelemaan mahdollisimman pian, moikka!